KEHITYSPSYKOLOGIA – AIKUISUUS

Kehityspsykologia tarkastelee ihmisen psyykkisiä toimintoja ja rakenteita sekä niissä tapahtuvia muutoksia, ihmisen elämän eri vaiheissa. Kehitysvaiheita voidaan tarkastella kehityksen eri osa-alueiden esimerkiksi fyysisen, motorisen, kognitiivisen ja sosioemotionaalisen sekä myös elämänkaaripsykologian näkökulmasta. Elämänkaaripsykologia taas tarkastelee ihmisen elämää syntymästä kuolemaan saakka. Kehityspsykologisista vaiheteorioista Erik Homburger Eriksonin teoria, kattaa ihmisen koko eliniän. Kehityspsykologinen tutkimus on tuottanut erilaisia käsityksiä ja teorioita. Muun muassa siitä, miten yksilön kehitys etenee ja millaisia vaihteluita yksilön kehityksessä voi olla. Tieto kehityspsykologiasta voi auttaa kasvattajaa huomaamaan erilaisia poikkeamia yksilön kehityksessä, jotka voivat taas aiheuttaa lapsella vaikeuksia. Kuitenkin kehityspsykologisiin vaiheisiin voi suhtautua kriittisesti. Ne eivät kuitenkaan korvaa kasvattajan havaintoja ja ymmärtävää sekä kuuntelevaa suhdetta lapseen. (Kehityspsykologia ja vaiheteoriat)

Miten ihminen kehittyy?

On tutkittu neljää eri kehitysperiaatetta ja määritelty, että ihminen on niin sanotusti sosiaalinen eläin, joka tarvitsee ympärilleen muita kaltaisiaan olentoja. Toinen määritelmä ihmiselle on kulttuurisesta näkökulmasta, jolloin ihminen kasvaa täydeksi ihmiseksi ollessaan vuorovaikutuksessa kulttuurin ja sosiaalisten virikkeiden kanssa. Ihmisen täydelliseen kasvuun tarvitaan vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa ja tämän on todettu olevan yksi tärkeimmistä kehityksen perusperiaatteista. Epigeneettinen perusrytmi on kehitysperiaate, jossa ihminen kehittyy biologisesti sekä psykologisesti. Epigeneettiseen kehittymiseen vaikuttavat ulkoiset virikkeet sekä perimä, eli tähän lapsi ei voi itse konkreettisesti vaikuttaa, toisinkuin aikuinen joka tekee itse omat valintansa sekä päätöksensä. Internalisaatio eli sisäistäminen on prosessi, joka jatkuu koko elämänkaaren ajan. Sisäistämisellä tarkoitetaan, että ihminen muuttaa ulkoisesta todellisuudesta tulevat virikkeet sisäisiksi psyykkisiksi rakenteiksi ja toiminnoiksi. Yksilöityminen eli individuaatio on kehitysperiaate, johon vaikuttavat ulkoiset tekijät, kuten vanhemmat sekä ympäristötekijät. (Toivio – Nordling 2013: 92).

Aikuisuus ja sen kehitystehtävät

Elämänkaaripsykologiassa käsitellään elämänkaaren kaikkia kehitysvaiheita ja psykologit ovatkin olleet aina kovin kiinnostuneita lapsuudesta ja nuoruudesta ja ihmisen kehittymisestä aikuisuuteen.  Aikuisuudessa (20 ikävuodesta eteenpäin) ihminen kuitenkin määrittelee pääosin itse omat valintansa elämässään, jotka vaikuttavat kehitykseen. Aikuisuudessa otetaan vastuu itsestään ja persoonallisuus voi muuttua sosiaalisena sopeutumisena, joka vaikuttaa suoraan tunne-elämään. (Pekkarinen 2007.) Aikuisuuden kehitystehtäviksi on kerrottu elämänkumppanin valitseminen ja tätä myötä avioliitossa elämään oppiminen. Lyman Wynne on tutkinut tunnesuhteita ja kertonut suhdesysteemin kehittyvän viiden eri vaiheen kautta, ensin ihminen kiintyy ja luo tunnesiteen toiseen ihmiseen, jonka jälkeen aletaan rakentamaan luottamuksellista kommunikaatiota ja yhteistä sosiaalista todellisuutta. Tämän jälkeen ongelmia ratkaistaan yhdessä yhteisten tekijöiden, kuten kiinnostuksen kohteiden kautta. Myös arvioidaan suhdetta ja sen jatkuvuutta sekä intimiteettiä, jolla tarkoitetaan tunteita sekä fantasioita. Seuraavia kehitystehtäviä ovat perheen perustaminen, lasten kasvattaminen sekä kodin luominen itselleen sekä perheelleen. Viimeisinä kehitystehtävinä tulevat ansiotyön löytäminen, yhteisöllisen vastuullisen ottaminen sekä itselleen mieluisten sosiaalisten ryhmien löytyminen, sosiaaliset ryhmät mahdollistavat yhteenkuuluvuuden tunteen. (Toivio – Nordling 2013: 109 – 110).

Elämänkaaripsykologian mukaan varhaisaikuisuudessa yksi ohjaavimmista tekijöistä kehittymisessä ovat sosiaaliset kontaktit saman ikäisten ihmisten kanssa, sillä tällöin opitaan tasapainoisiin ihmissuhteisiin, ymmärretään, että ihmissuhteissa tasapuolisuus on tärkeä tekijä niiden säilymisessä. Aikuisuudessa ymmärretään myös sosiaalisten suhteiden ja luottamuksen merkitys. Sosiaaliset verkostot saattavat kutistua, mutta tällöin ymmärretään luotettavien ympärillä olevien ihmisten merkityksellisyys. (Pekkarinen 2007).

Siirtymävaihe

Toni Dunderfeltin mukaan 30- vuotiaana tapahtuu siirtymä aikuisuuteen, tässä elämänkaaren vaiheessa tapahtuu uutta sisäistä itsenäistymistä. Ihminen kokee, että tulisi tavoitella tietoista suhdetta itsensä kanssa tarkastellen tunne-, ajatus- ja arvomaailmaansa. Muita tähän elämänkaaren vaiheeseen liittyviä tyypillisiä kehityspiirteitä ovat ihmissuhteiden, tapojen ja tottumusten, sosiaalisten, yhteiskunnallisten sekä fyysisten piirteiden kehittyminen. Kiteytettynä ihminen perustelee tekemää toimintaansa itselleen tarkemmin kuin ennen ja voi kokea, ettei tässä iässä olekaan enää niin paljon mahdollisuuksia kuin nuorempana. Ihminen oppii myös rajaamaan itselleen tärkeät asiat ja haluaa elämältään muutakin, kuin vain työn tekoa. Toisaalta ihminen voi kokea, että asiat tuntuvat haasteellisemmalta kuin ennen ja kokee olevansa niin sanotusti kyvytön. Tässä elämänkaaren vaiheessa monet kokevat tarvetta mennä naimisiin ja tästä hieman myöhemmin (noin. 40- vuotiaana) tapahtuukin tutkimusten mukaan eniten avioeroja. Avioerojen syynä voivat olla fyysiset muutokset itsessä sekä seksuaalisuuden muutokset. 40- vuotiaan elämänvaihe on ihmisen vilkkainta aikaa, sillä useasti tässä vaiheessa on työura, koti, parisuhde sekä lapset. Tällöin myös psyykkiset voimavarat voivat alkaa hiipumaan ja ihminen näkee selkeämmin oman rajallisuutensa. Yhteiskunnassamme raha ansaitseminen koetaan tärkeäksi tekijäksi, sillä halutaan investoida muun muassa asunnon ostamiseen, joka puolestaan voi johtaa yllä mainittuihin tilanteisiin. 50- vuoden elämänkaaren vaiheessa useasti koetaan keski-iän kriisi, mutta tämäkin on yksilöllistä. Osa ihmisistä ei koe keski-iän kriisiä ollenkaan, kun taas toiset kokevat tämän hyvin voimakkaana elämänmuutoksena. Toisaalta 50 ikävuoden jälkeen ihmiset kokevat yleensä niin sanotusti henkistä valaistumista, sillä tällöin opitaan rauhoittumaan, kuuntelemaan sekä nöyrtymään. Useasti tässä vaiheessa ihmiset myös tekevät itselleen tärkeitä asioita ja käyttävät luovuuttaan. (Toivio – Nordling 2013: 111 – 113).

LÄHTEET

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. 3. uudistettu painos. Porvoo; Edita Publishing Oy.

Pekkarinen, Virve- Liisa 2007. Elämänkaaren eri vaiheet. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017

Kehityspsykologia ja vaiheteoriat. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017

RASKAUS JA HUUMEET

Raskaudenajan häiriöiden riskiä lisäävät kaikkien päihteiden käyttö, jotka myös vaarantavat sikiön terveyden. Eniten tietoa on alkoholivaurioista. Myös Suomessa huumeiden käyttö on yleistynyt ja niiden vaikutuksista raskauteen ja sikiöön tulee jatkuvasti uutta tietoa. Kuitenkin suurin osa raskaana olevista äideistä vähentää tai lopettaa jopa kokonaan alkoholin käytön ja tupakoinnin, kun saa tiedon olevansa raskaana. (Tiitinen 2017.)

Päihderiippuvaisen raskaudenaikainen hoito tulee järjestää moniammatillisen työryhmän yhteistyönä, johon kuuluvat esimerkiksi neuvola, lastensuojelu, synnytyssairaala, mahdollinen päihdehoitopaikka ja lastenlääkäri. (Tiitinen 2017.)

Raskaus ja huumeet

Huumausaineita käyttävän henkilön raskaus on aina riskiraskaus. Tilannetta pahentavat aina eri aineiden sekakäyttö, tupakointi, alkoholin käyttö sekä myös ravitsemusongelmat. Raskauden riskejä huumeiden käyttö lisää monin tavoin: pienipainoisuuden, ennenaikaisuuden ja sikiön kohtukuoleman vaara kasvavat. (Tiitinen 2017.)

Kannabistuotteet (hasis ja marijuana)

Vaikuttava aine kannabistuotteissa on tetrahydrokannabinoli (THC). Tämä läpäisee istukan todella helposti ja voi täten aiheuttaa sikiön sydämen lyöntitiheyden harventumista. TCH:n ei kuitenkaan ole todettu aiheuttavan sikiön epämuodostuvia eikä myöskään lisäävän keskenmenoriskiä, mutta se lisää huomattavasti vastasyntyneiden pienipainoisuutta. Raskauden kesto on yleensä parisen viikkoa lyhyempi kuin keskimäärin. Toistuva kannabistuotteiden käytön haitat voivat ilmetä myös myöhemmin lapsella, esimerkiksi keskittymiskyvyn, tarkkaavuuden ja lähimuistin häiriöinä. (Tiitinen 2017.)

Kokaiini

Kokaiini taas supistaa verisuonia. Haitallisia vaikutuksia tällä voi olla istukan verenkiertoon liittyen ja voi johtaa sikiön hapenpuutteeseen. Noin joka kolmas kokaiinin käyttäjien lapsista on syntyessään pienipainoinen. Kokaiinin käytön on todettu lisäävän ennenaikaisuutta sekä istukan ennenaikaisen irtoamisen riskiä. Vastasyntyneen kouristukset ja sydämen rytmihäiriöt aiheuttaa kokaiini. Raskaudenaikainen kokaiinin käyttö voi myös heikentää myöhemmin lapsen kielellistä kehitystä sekä aiheuttaa näön häiriöitä. Esimerkiksi karsastusta, taittovikaa sekä näköhermon surkastumista. (Tiitinen 2017.)

Amfetamiini

Suomen toiseksi eniten käytetty huumausaine on amfetamiini. Amfetamiinin käyttöön on liitetty sekä ennenaikaisuuden riski, että sikiön lisääntynyt pienipainoisuuden riski. Sikiökautiseen amfetamiinialttiuteen on kuvattu sydänvikoja. Äidin, joka käyttää amfetamiinia paino nousee vain vähän tai ei jopa lainkaan, tämä johtaa helposti niin synnyttäjän kuin vastasyntyneen aliravitsemukseen. Amfetamiini lisää ennenaikaisen vedenmenon riskiä ja tästä syystä tulehdusriski nousee huomattavasti. Amfetamiinialtistuksesta johtuen vastasyntyneellä saattaa olla erinäisiä oireita, muun muassa kohonnut verenpaine, poikkeava itkuääni, imemisvaikeuksia sekä oksentelua. (Tiitinen 2017.)

Opiaatit (heroiini ja buprenorfiini)

On osoitettu, että opiaatit aiheuttavat muun muassa virtsateiden ja aivojen kehitysanomalioita ja sydänvikoja. Vastasyntyneelle tulee siis usein jopa lääkitystä vaativia vieroitusoireita, varsinkin jos äiti on käyttänyt opiaatti huumausaineita loppuraskauteen saakka. Oireet saattavat kuitenkin näkyä vasta useiden viikkojen kuluttua syntymästä. Tavallista yleisempiä näillä lapsilla ovat tarkkaavaisuushäiriöt. (Tiitinen 2017.)

Hoito ja ehkäisy

Äitiysneuvolassa on hyvä kertoa huumeiden kokeilusta tai käytöstä, pelkäämättä tuomitsemista. Tällöin neuvola pystyy harkitsemaan äidin lähettämistä sairaalaan, äitiyspoliklinikan seurantaan. Yksityiskohtaista tietoa huumeiden käytöstä ja niiden vaikutuksista raskauteen ja sikiöön annetaan äitiyspoliklinikalla äidille. Siellä myös seurataan sikiön kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Äitiä motivoidaan vieroitushoitoon, joko avo- tai laitoshoidossa. Joskus myös lyhytkestoinen pakkohoito voi tulla kysymykseen, koska äiti selviydyttyään päihtymystilastaan tajuaa ehkä paremmin käytön seuraukset ja tästä syystä saattaa motivoitua yrittämään katkaisua pakkohoidon jälkeen. Vieroitus voidaan myös toteuttaa raskauden kestosta riippumatta. Sikiön hyvinvointia on syytä seurata viimeisellä raskaudenkolmanneksella. Suositeltavin korvaushoitovalmiste on buprenorfiini sikiön ja vastasyntyneen kannalta, jos hoito aloitetaan raskauden aikana. Metadonia voidaan taas käyttää raskauden aikana, tietenkin jos äiti on sitä jo aiemmin käyttänyt. Erityisen tärkeää on, että hoidon tulee olla tarkkaan suunniteltua ja valvottua. Näissäkin tilanteissa ovat vastasyntyneen vieroitusoireet yleisiä. Hoidon ehkäisyn tavoitteena tulee olla, että äidin päihdeongelma on todettu ja hoidossa jo ennen raskautta ja raskaus on suunniteltu, kuten muidenkin pitkäaikaissairauksien kohdalla. (Tiitinen 2017.)

Sairaanhoitajana on tärkeä muistaa, että kaikki potilaat ovat samanarvoisia ja että kaikkia hoidetaan mahdollisimman hyvin ja ammattitaitoisesti taustasta riippumatta. Lasta kohtaan on epäoikeudenmukaista, että lapsi joutuu syntymään riippuvaisena huumausaineisiin, varsinkin kun hän ei itse ole voinut vaikuttaa asiaan millään tavalla. Tämän tyyppinen asia aiheuttaa hoitajilla eettistä pohdiskelua, koska kaikkia potilaita on hoidettava samanarvoisesti, mutta tietäen kuitenkin huumeiden vaikutuksen sikiöön ja vastasyntyneeseen lapseen. Olisi myös tärkeä kannustaa äitejä rehellisyyteen ensimmäisellä neuvola käynnillä, että he uskaltaisivat kertoa mahdollisista huumausainekokeiluistaan tai käyttämisestä, jotta lasta voitaisiin auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

LÄHTEET

Tiitinen, Aila 2017. Raskaus ja huumeet. Helsinki; Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla myös sähköisesti.

Tiitinen, Aila 2017. Raskaus ja päihteet. Helsinki; Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla myös sähköisesti.

SKITSOFRENIA JA SKITSOFRENIAN LÄÄKEHOITO

Skitsofrenia eli jakomielitauti. Tämä vakava psykiatrinen sairaus alkaa yleensä nuorella aikuisiällä. Se on yleisin psykooseiksi luokitelluista sairaustiloista. Ominaista skitsofrenialle ovat erilaiset havaitsemisen tai ajattelun vääristymät, eli harhaluulot. Aistiharhat sekä usein myös tunneilmaisujen latistuminen tai poikkeavuus. Ihmisistä noin yksi prosentti sairastuu elinaikanaan skitsofreniaan. Skitsofreniaan miehet sairastuvat yleensä noin 20-28 vuoden iässä, kun taas naiset keskimäärin muutamaa vuotta vanhempina. Skitsofrenia voi kuitenkin alkaa jo lapsena tai murrosiässä, kun taas joskus harvemmin myös keski-iässä. (Huttunen 2016.)

                                                    

Skitsofrenian määritelmä

Diagnostiset määritelmät ovat vuosikymmenien kuluessa jonkin verran vaihdelleet ja jopa muuttuneet. Kuitenkin nykyisen määritelmän mukaan skitsofrenian diagnoosi edellyttää, sitä että ihmisellä on ilmennyt vähintään kuukauden ajan ainakin kaksi, sairaudelle ominaista oiretyyppiä viidestä. Skitsofrenialle on siis viisi oiretyyppiä: harhaluulot, aistiharhat, hajanainen puhe, pahasti hajanainen tai jopa outo käytös tai tietyntyyppinen selvämotorinen jäykkyys ja kiihtyneisyys, viimeinen viidestä oiretyypistä on niin sanotut puutosoireet joka tarkoittaa tunneilmaisujen selvää latistumista sekä puheen köyhtymistä tai tahdottomuutta. Näiden oireiden lisäksi skitsofrenian diagnoosi edellyttää, että sairastuneen sosiaalinen toimintakyky on merkittävästi heikentynyt sekä tämä toimintakyvyn heikentyminen on kestänyt yhtäjaksoisesti muutaman kuukauden. (Huttunen 2016.)

Skitsofrenian lääkehoito

Päämääränä psykoosilääkkeiden käytölle on lyhentää skitsofrenian akuuttien psykoosien kestoa sekä vähentää akuuttien psykoosien uusiutumista. Skitsofreniaa monet sairastavat kärsivät myös akuuttien sairausvaiheiden välillä erilaisista lievemmistä oireista, joita lääkkeen käyttö voi lievittää. Akuutti psykoosi ilmenee yleensä kiihtyneisyytenä tai outona käytöksenä. Näihin liittyvät erilaiset aistiharhat, harhaluulot ja ajatus- ja puhehäiriöt. Myös unettomuus, kiihtyneisyys, aggressiivisuus ja masennus voivat liittyä edellä mainittuihin psykoottisiin oireisiin. Toisilla psykoosin oireita hallitsevat positiiviset oireet, esimerkiksi harhaluulot, aistiharhat ja kiihtyneisyys. Kun taas toisilla oireita hallitsee negatiiviset oireet, esimerkkinä eristäytymien, passiivisuus, apaattisuus ja tunneköyhyys. Tavoitteena akuutin psykoosin lääkehoidossa on lievittää erityisesti positiivisia oireita. Yleensä lääkehoitoa jatketaan akuutin psykoosin jälkeen useita kuukausia tai jopa vuosia, tästä syystä hyvän lääkehoidon tulisi lievittää myös niitä negatiivisia oireita, sekä kognitiivisia ja masennusoireita. Lääkehoidon tarkoituksena on myös aiheuttaa mahdollisimman vähän haittavaikutuksia. Useimmilla potilailla psykoosilääkkeiden käyttö kuitenkin lyhentää olennaisesti akuutin psykoosivaiheen kestoaikaa. (Huttunen 2015.)

Mikä lääke?

Toisen sukupolven psykoosilääkkeet ovat suurimmaksi osaksi korvanneet perinteiset neuroleptit akuutin psykoosin hoidossa. Tämä perustuu niiden parempaan siedettävyyteen sekä vähäisempään alttiuteen aiheuttaa pitkäkestoisia pakkoliikeoireyhtymiä. Kuitenkin teholtaan perinteiset psykoosilääkkeet ovat yhtä hyviä kuin toisen sukupolven lääkkeet. Aikaisemmin käytetyistä lääkkeistä kokemukset ja niiden annokset ovat ensisijaisen tärkeitä lääkkeen valinnassa. Esimerkiksi jos potilaalla on ollut aiemmin hoitovaste jostakin psykoosilääkkeestä, kannattaa hoito yleensä aloittaa tällä lääkkeellä. On hyvä huomioida myös se, että kielteiset kokemukset lääkkeestä vähentävät potilaan halua käyttää lääkettä ja lisäävät haittavaikutusten todennäköisyyttä. Yleisiä lääkkeitä joita käytetään ovat Ketiapiini, Olantsapiini ja Sertindoli. (Huttunen 2015.

LÄHTEET

Huttunen, Matti 2015. Psykoosien lääkehoidon käytäntöä. Helsinki; Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla myös Sähköisesti.

Huttunen, Matti 2016. Skitsofrenia. Helsinki; Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla myös  Sähköisesti.

KRIISIPSYKOLOGIA

Mitä on psykologia?

’’Käsittämättömintä maailmassa on se, että se on käsitettävissä’’. – Albert Einstein

Psykologian päätarkoituksena on ihmisen toimintaa tutkiva tieteenala ja tällä yritetään selittää ihmisen käyttäytymistä biopsykososiaalisena kokonaisuutena. Tarkoittaen sitä, että ihmisen mieleen vaikuttavat niin varhaislapsuudessa, lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa ja ikääntyessäkin koetut kokemukset, että perimä, kulttuuri sekä yhteiskunta. Ihminen on monialainen käsite ja psykologiassa yritetään selvittää näiden kaikkien tekijöiden keskinäisiä yhteisvaikutuksia ihmisen mieleen eli psyykeen toimintaan. Psyyken toimintaa on tutkittu fenomenologian avulla, eli on tutkittu sitä, miten ajattelutoiminta, psyyken laatu ja elämykset syntyvät. Ihminen koostuu niin sanotusti sisäisistä sekä ulkoisista tekijöistä. Sisäiset tekijät nähdään ajattelun, muistamisen sekä tunteiden kautta, kun taas ulkoisena tekijänä nähdään ja koetaan käyttäytyminen. (Toivio – Nordling 2013: 15 – 16.)

Kriisin käsite

Kriisit voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan, joita ovat kehitys-, elämän-, tai äkillinen kriisi. Kehityskriisillä tarkoitetaan jotakin tapahtumaa, joka on luonnollista ihmiselle. Tästä ei välttämättä aiheudu kriisiä lainkaan, mutta osa ihmisistä voi kokea tapahtumat merkittävimpinä kuin toiset. Tällainen tapahtuma voi olla esimerkiksi murrosiässä tapahuvat muutokset nuorelle. Elämänkriisillä tarkoitetaan pitkäaikaista stressaavaa tapahtumaa, tällainen tilanne voi olla esimerkiksi, kun ihminen joutuu työttömäksi tai asunnottomaksi. Elämänkriisistä voi kuitenkin selviytyä, mutta prosessi voi olla pitkä ja raskas. (Nuorten mielenterveystalo). Äkillinen kriisi tarkoittaa akuuttia tapahtumaa, joka käynnistää sopeutumisprosessin, jolloin niin fyysiset kuin psyykkisetkin voimavarat tulevat käyttöön. Akuutissa kriisissä tapahtuma koskettaa myös kriisiin joutuneen läheisiä sekä yhteisöä. Nimensä mukaisesti, kun on kyse akuutista kriisitapahtumasta, ei sillä tarkoiteta esimerkiksi traumaattisia tapahtumia, kuten hyväksikäyttöä tai laiminlyöntiä. Tällöin ei siis hoideta kriiseihin liittyviä psykologisia ohjauksia. Poikkileikkaustutkimuksista on todettu, että noin kaksi kolmasosaa selviytyy äkillisestä kriisistä omin avuin sekä sosiaalisten kontaktiensa avulla. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 40 – 44.) Akuutista kriisistä selviytymiseen voi kuitenkin tarvita myös ammattiapua, kuten psykologin käyntejä. Psykologin työtehtäviin kuuluu muun muassa kliinisen psykologian osa-alue, jossa psykologi toteuttaa terapeuttista tukea antavaa keskustelua sekä antaa neuvontaa ja ohjausta kriisistä selviytyjälle. (Toivio – Nordling 2013: 16).

Kriisin vaiheet

Ensimmäinen akuutin kriisin vaihe on sokkivaihe, jossa ihmiset voivat useasti olla tunteettomiakin, mutta samalla aistihavainnot ja mielikuvat tapahtumasta voivat olla hyvin voimakkaita ja selkeitä. (Hoffman 2017). Sokkivaiheen kesto vaihtelee muutamasta tunnista muutamaan vuorokauteen, ihmiset reagoivat sokkiin eri tavoin. Sokin kestoon vaikuttaa myös millainen kriisi on kyseessä, mitä järkyttävämpi kriisi on ollut, sitä kauemmin sokkivaihe ihmisellä kestää. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 45.) Osa ihmisistä saattaa lamaantua täysin, eikä muut ihmiset huomaa laisinkaan, että hänellä olisi tapahtunut jokin akuutti kriisitilanne elämässään. Tämä voi johtaa siihen, että kriisissä olevan henkilön toimintakykyä saatetaan aliarvioida. Toinen tapa reagoida on se, että henkilö voi olla vastakohtaisesti tunteellisessa tilassa, tässä korostuvat yleisesti negatiiviset tunteet. Ihminen voi myös reagoida kahden reaktiovaiheen välillä, eli ajoittain olla tunteeton ja ajoittain tunteellinen. Sokkivaiheessa ihmisen kyky sisäistää sekä muistaa tietoa heikkenee, jonka takia kaikki asiat, mitä sokkivaiheessa olevalle henkilölle informoidaan, tulee kertoa lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi. (Auranen – Kontulainen 2011: 9.) Akuutissa kriisissä olevaa henkilöä autetaan ensisijaisesti rauhoittelemalla sekä kuuntelemalla, luodaan ilmapiiri, joka on turvallinen ja luodaan läsnäolon tunnetta. Sokkivaiheessa olevalle henkilölle on tuotava ilmi, että koetut tunteet – negatiiviset sekä positiiviset ovat sallittuja ja tunteiden ilmaisuun tulee rohkaista. Sokkivaiheessa henkilöt saattavat olla siis henkisesti poissaolevia, mutta toivuttuaan sokkivaiheesta yleensä juurikin nämä auttamismenetelmät jäävät mieleen. (Hoffman 2017.)

Toinen akuutin kriisin vaihe on reaktiovaihe, jossa ymmärretään tapahtunut ja ennen kaikkea mikä merkitys tapahtuneella on ollut elämälle. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 45). Tähän voi kuitenkin kulua aikaa, sillä sokki- ja reaktiovaiheen välissä voi tapahtua kieltämistä tapahtuneesta kriisistä. Kriisissä oleva henkilö voi myös kokea, että tapahtunut kriisitilanne ei ole ollut niin sanotusti lain mukaista, eli voidaan kokea, että muun muassa sairaalahenkilökunta on tehnyt esimerkiksi hoitovirheen, jonka takia läheinen olisi menehtynyt. Kuitenkin tässä vaiheessa ihminen voi kokea myös helpotusta tapahtuneesta tilanteesta, mikäli kyseessä olisi esimerkiksi läheisen kuolema ja läheinen olisi kärsinyt jo pitkään jostakin sairaudesta. Reagoiminen tunteisiin voi olla siis vaihtelevaa, ihminen kokee voimakkaasti tunteensa ja ne ovat yleisesti sekä positiivisia että negatiivisia.  (Auranen – Kontulainen 2011: 10.) Varhaisessa interventiossa oikeanlainen ryhmä on olennaisessa osassa hoitoa, sillä kriisistä kärsivä henkilö saa tukea ja voimaa kohdatessaan samanlaisista kriiseistä selviytyviä henkilöitä. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 46).

Kolmas vaihe on työstämis- ja käsittelyvaihe, jolloin prosessi yleensä hidastuu ja tunteisiin ja ajatuksiin käytetään enemmän aikaa. Tässä vaiheessa myös sosiaalinen kanssakäyminen saattaa jäädä toissijaiseksi, sillä suruvaihe ja kaipuu ovat voimakkaampia. Tämän seurauksena ihminen saattaakin eristäytyä ja kokee halua olla yksin, mikä voi pahentaa tilannetta. Ihminen on poissaoleva, sillä käsittelyvaihe jatkuu suurimmaksi osaksi oman pään sisällä, eikä tästä haluta välttämättä keskustella muiden kanssa. Toisaalta myös hyväksyminen tapahtumasta on otettu osaksi elämää, jonka seurauksena tapahtuma ei välttämättä ole enää jatkuvasti mielessä. (Hoffman 2017.) Käsittelyvaiheessakin vertaistuella on suuri merkitys, sillä tällöin ihminen kokee, ettei ole yksin asian kanssa. Vertaistukiryhmissä käsitellään muistoja, ajatuksia sekä fyysisiä reaktioita yhdessä kriisityön ammattilaisen sekä muiden vertaistukiryhmäläisten kanssa. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 46). Riippuen kriisitilanteesta kärsivän henkilön psyykkisestä- ja fyysisestä toimintakyvystä suositellaan töihin palaamista, tällöin henkilö kokee arjen normaalimmaksi ja kriisistä toipuminenkin voi helpottua tätä myötä. Mikäli henkilö ei ole kuitenkaan täysin työkykyinen, voi häntä ohjata esimerkiksi työssä kokeiluun, josta pikkuhiljaa takaisin työelämään. (Hoffman 2017).

Viimeinen vaihe on uudelleen orientoitumisen vaihe, jossa traumaattinen kokemus on hyväksytty ja se on käyty läpi. Tunteiden heittely ei ole tässä vaiheessa enää samanlaista ja tapahtuman ajattelu ei tuota suurta ahdistusta tai pelkoa. (Hoffman 2017). Voidaan myös nähdä tulevaisuus ja kokea se voimaannuttavaksi, eikä kriisistä keskusteleminen tuo tunnetta, että niin sanotusti haavaa revittäisiin auki. (Suomen psykologiliiton ja suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta 2010: 48).

Pohdintaa

Kriisi ei siis ole koskaan yksinkertainen tilanne, mutta siitä on oikeilla keinoilla mahdollista selvitä. Vaikka kriisistä selviämiseen on olemassa tietty yleisesti toimiva kaava, ovat ihmiset kuitenkin yksilöitä ja reagoivat eri tilanteisiin eri tavoin, joten on löydettävä jokaiselle oma keinonsa päästä yli kriisitilanteesta. Tärkein tekijä tähän on kuitenkin aika. On vaikeaa miettiä, miten itse käyttäytyisi kriisitilanteessa. Vaikka kuinka kuvittelisi, että voisi pystyä pitämään päänsä kylmänä, voi todellisuudessa käydäkin aivan toisin päin.

Lähteet

Auranen, Maarit – Kontulainen, Merja 2011. Akuutissa psyykkisessä kriisissä oleva asiakas – opas ensihoidossa työskentelevälle. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu. Hoitotyön koulutusohjelma. Saatavilla myös sähköisesti. 

Hoffman, Suvi 2017. Psykologia. Mielenterveys- ja päihdetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Opetusdiat. 

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. 3. uudistettu painos. Porvoo; Edita Publishing Oy. 

Nuortenmielenterveystalo.fi. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017 

Suomen Psykologiliiton ja Suomen psykologisen seuran tieteellinen neuvottelukunta (2010). Psykologinen työ akuuteissa kriiseissä – suositus hyvistä käytännöistä. Psykologia, 45, 01, 40-80. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017