KEHITYSPSYKOLOGIA – AIKUISUUS

Kehityspsykologia tarkastelee ihmisen psyykkisiä toimintoja ja rakenteita sekä niissä tapahtuvia muutoksia, ihmisen elämän eri vaiheissa. Kehitysvaiheita voidaan tarkastella kehityksen eri osa-alueiden esimerkiksi fyysisen, motorisen, kognitiivisen ja sosioemotionaalisen sekä myös elämänkaaripsykologian näkökulmasta. Elämänkaaripsykologia taas tarkastelee ihmisen elämää syntymästä kuolemaan saakka. Kehityspsykologisista vaiheteorioista Erik Homburger Eriksonin teoria, kattaa ihmisen koko eliniän. Kehityspsykologinen tutkimus on tuottanut erilaisia käsityksiä ja teorioita. Muun muassa siitä, miten yksilön kehitys etenee ja millaisia vaihteluita yksilön kehityksessä voi olla. Tieto kehityspsykologiasta voi auttaa kasvattajaa huomaamaan erilaisia poikkeamia yksilön kehityksessä, jotka voivat taas aiheuttaa lapsella vaikeuksia. Kuitenkin kehityspsykologisiin vaiheisiin voi suhtautua kriittisesti. Ne eivät kuitenkaan korvaa kasvattajan havaintoja ja ymmärtävää sekä kuuntelevaa suhdetta lapseen. (Kehityspsykologia ja vaiheteoriat)

Miten ihminen kehittyy?

On tutkittu neljää eri kehitysperiaatetta ja määritelty, että ihminen on niin sanotusti sosiaalinen eläin, joka tarvitsee ympärilleen muita kaltaisiaan olentoja. Toinen määritelmä ihmiselle on kulttuurisesta näkökulmasta, jolloin ihminen kasvaa täydeksi ihmiseksi ollessaan vuorovaikutuksessa kulttuurin ja sosiaalisten virikkeiden kanssa. Ihmisen täydelliseen kasvuun tarvitaan vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa ja tämän on todettu olevan yksi tärkeimmistä kehityksen perusperiaatteista. Epigeneettinen perusrytmi on kehitysperiaate, jossa ihminen kehittyy biologisesti sekä psykologisesti. Epigeneettiseen kehittymiseen vaikuttavat ulkoiset virikkeet sekä perimä, eli tähän lapsi ei voi itse konkreettisesti vaikuttaa, toisinkuin aikuinen joka tekee itse omat valintansa sekä päätöksensä. Internalisaatio eli sisäistäminen on prosessi, joka jatkuu koko elämänkaaren ajan. Sisäistämisellä tarkoitetaan, että ihminen muuttaa ulkoisesta todellisuudesta tulevat virikkeet sisäisiksi psyykkisiksi rakenteiksi ja toiminnoiksi. Yksilöityminen eli individuaatio on kehitysperiaate, johon vaikuttavat ulkoiset tekijät, kuten vanhemmat sekä ympäristötekijät. (Toivio – Nordling 2013: 92).

Aikuisuus ja sen kehitystehtävät

Elämänkaaripsykologiassa käsitellään elämänkaaren kaikkia kehitysvaiheita ja psykologit ovatkin olleet aina kovin kiinnostuneita lapsuudesta ja nuoruudesta ja ihmisen kehittymisestä aikuisuuteen.  Aikuisuudessa (20 ikävuodesta eteenpäin) ihminen kuitenkin määrittelee pääosin itse omat valintansa elämässään, jotka vaikuttavat kehitykseen. Aikuisuudessa otetaan vastuu itsestään ja persoonallisuus voi muuttua sosiaalisena sopeutumisena, joka vaikuttaa suoraan tunne-elämään. (Pekkarinen 2007.) Aikuisuuden kehitystehtäviksi on kerrottu elämänkumppanin valitseminen ja tätä myötä avioliitossa elämään oppiminen. Lyman Wynne on tutkinut tunnesuhteita ja kertonut suhdesysteemin kehittyvän viiden eri vaiheen kautta, ensin ihminen kiintyy ja luo tunnesiteen toiseen ihmiseen, jonka jälkeen aletaan rakentamaan luottamuksellista kommunikaatiota ja yhteistä sosiaalista todellisuutta. Tämän jälkeen ongelmia ratkaistaan yhdessä yhteisten tekijöiden, kuten kiinnostuksen kohteiden kautta. Myös arvioidaan suhdetta ja sen jatkuvuutta sekä intimiteettiä, jolla tarkoitetaan tunteita sekä fantasioita. Seuraavia kehitystehtäviä ovat perheen perustaminen, lasten kasvattaminen sekä kodin luominen itselleen sekä perheelleen. Viimeisinä kehitystehtävinä tulevat ansiotyön löytäminen, yhteisöllisen vastuullisen ottaminen sekä itselleen mieluisten sosiaalisten ryhmien löytyminen, sosiaaliset ryhmät mahdollistavat yhteenkuuluvuuden tunteen. (Toivio – Nordling 2013: 109 – 110).

Elämänkaaripsykologian mukaan varhaisaikuisuudessa yksi ohjaavimmista tekijöistä kehittymisessä ovat sosiaaliset kontaktit saman ikäisten ihmisten kanssa, sillä tällöin opitaan tasapainoisiin ihmissuhteisiin, ymmärretään, että ihmissuhteissa tasapuolisuus on tärkeä tekijä niiden säilymisessä. Aikuisuudessa ymmärretään myös sosiaalisten suhteiden ja luottamuksen merkitys. Sosiaaliset verkostot saattavat kutistua, mutta tällöin ymmärretään luotettavien ympärillä olevien ihmisten merkityksellisyys. (Pekkarinen 2007).

Siirtymävaihe

Toni Dunderfeltin mukaan 30- vuotiaana tapahtuu siirtymä aikuisuuteen, tässä elämänkaaren vaiheessa tapahtuu uutta sisäistä itsenäistymistä. Ihminen kokee, että tulisi tavoitella tietoista suhdetta itsensä kanssa tarkastellen tunne-, ajatus- ja arvomaailmaansa. Muita tähän elämänkaaren vaiheeseen liittyviä tyypillisiä kehityspiirteitä ovat ihmissuhteiden, tapojen ja tottumusten, sosiaalisten, yhteiskunnallisten sekä fyysisten piirteiden kehittyminen. Kiteytettynä ihminen perustelee tekemää toimintaansa itselleen tarkemmin kuin ennen ja voi kokea, ettei tässä iässä olekaan enää niin paljon mahdollisuuksia kuin nuorempana. Ihminen oppii myös rajaamaan itselleen tärkeät asiat ja haluaa elämältään muutakin, kuin vain työn tekoa. Toisaalta ihminen voi kokea, että asiat tuntuvat haasteellisemmalta kuin ennen ja kokee olevansa niin sanotusti kyvytön. Tässä elämänkaaren vaiheessa monet kokevat tarvetta mennä naimisiin ja tästä hieman myöhemmin (noin. 40- vuotiaana) tapahtuukin tutkimusten mukaan eniten avioeroja. Avioerojen syynä voivat olla fyysiset muutokset itsessä sekä seksuaalisuuden muutokset. 40- vuotiaan elämänvaihe on ihmisen vilkkainta aikaa, sillä useasti tässä vaiheessa on työura, koti, parisuhde sekä lapset. Tällöin myös psyykkiset voimavarat voivat alkaa hiipumaan ja ihminen näkee selkeämmin oman rajallisuutensa. Yhteiskunnassamme raha ansaitseminen koetaan tärkeäksi tekijäksi, sillä halutaan investoida muun muassa asunnon ostamiseen, joka puolestaan voi johtaa yllä mainittuihin tilanteisiin. 50- vuoden elämänkaaren vaiheessa useasti koetaan keski-iän kriisi, mutta tämäkin on yksilöllistä. Osa ihmisistä ei koe keski-iän kriisiä ollenkaan, kun taas toiset kokevat tämän hyvin voimakkaana elämänmuutoksena. Toisaalta 50 ikävuoden jälkeen ihmiset kokevat yleensä niin sanotusti henkistä valaistumista, sillä tällöin opitaan rauhoittumaan, kuuntelemaan sekä nöyrtymään. Useasti tässä vaiheessa ihmiset myös tekevät itselleen tärkeitä asioita ja käyttävät luovuuttaan. (Toivio – Nordling 2013: 111 – 113).

LÄHTEET

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. 3. uudistettu painos. Porvoo; Edita Publishing Oy.

Pekkarinen, Virve- Liisa 2007. Elämänkaaren eri vaiheet. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017

Kehityspsykologia ja vaiheteoriat. Verkkodokumentti. Luettu 19.12.2017